Kutominen on värien sekoittamista, jossa sekoitettavina ovat eriväriset kude- ja loimilangat. Sekoittaminen vaatii värijärjestelmän eli sävyjen, valoisuuksien ja kylläisyyksien tuntemusta.
Lopputulos on sitä puhtaampi, mitä lähempänä sekoitettavat värit ovat toisiaan. Vaikutelmaa voidaan miedontaa tai tehostaa. Kun kangas kudotaan, tehokkain miedontaja on musta loimi. Mutta myös sidoksella on vaikutusta asiaan. Yllä olevassa kuvassa vihreinä hehkuvat langat miedontuvat palttinakankaassa hillityksi tummanvihreäksi. Se on tarkoituskin.
Jos olisin kutonut kankaan valkoiseen loimeen, tulos olisi ollut jotain, mitä en halunnut. Muistan jo nuorena suunnittelijana kavahtaneeni valkoista lointa ja sen aiheuttamaa “porkkanalaatikkoefektiä”. Varsinkin palttinasidoksessa oranssi kude ja valkoinen loimi sekoittuvat mössöksi kuin riisi ja porkkana konsanaan.
Musta loimi oli itsestäänselvä valinta.
Mitä lähempää kangasta katselee, sitä paremmin värit erottuvat. Ne ovat kuin mustia ja hehkuvan vihreitä pikseleitä. Väri vaikuttaa toiseen väriin maksimiteholla juuri silloin, kun kude- tai loiminasta on pienin mahdollinen.
Kauempaa katsellen tilanne muuttuu. Pikselit häviävät, ja yksittäiset värit katoavat lopulta olemattomiin. Kirkkauskin vähenee, ja kun kangas kutomisen jälkeen vekitetään, väri on tumma.
Vekkien pohjat sekä harjat valoineen ja varjoineen vaikuttavat värin kokemiseen. Ne antavat värille uuden ulottuvuuden. Kankaan kiinnostavuutta lisää se, että pinta ja väri ovat erilaiset läheltä ja kaukaa.
